sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Extreme Run Vantaa


Eilen juoksin Vantaan Extreme Runin noi 4000 muun osallistujan kanssa karnevaalihengessä. Sijoitus oli hupisarjassa luokkaa 200+ ja aika 1:55. Lähtökohdat oli huonot sairastamisen vuoksi ja myös sen takia, että olin pyöräillyt töihin kolme kertaa edellisellä viikolla melko kovalla tahdilla ja myös juossut jalkojen valmistava lämmittelyn eli mulla oli Ambitin mukaan 100 tuntia lepovelkaa startissa... Niin ja toi oli kai 11. lenkki juosten pariin vuoteen eli juoksun lajikuntoa ei voi sanoa olevan. Reissu oli kova...

Alussa lähtöpaikka jäi liian taakse ja ensimmäiset kolme kilsaa meni pientareen kautta ohitellessa ja sitten vasta pääsin normaaliin rytmiin (jos mulla sellaista on). Reitillä oli melkoiset ylä- ja alamäet koska latupohjia pitkin mentiin ja sitten oli ne esteet tai haitat. Eli joessa uimista ja juoksemista. Alumiinitelineillä ja köysiverkoilla kiipeämistä, lunta, mudassa kontaamista, putkien läpi juoksua jne. Vain lumitykki puuttui tai no sekin löytyi mutta se suihkutti vettä. Vittumaisin osuus oli se kymmenen metrin joen ylitys, jossa henki salpaantui ja tuntui, ettei eteenpäin pääse ollenkaan...

timhar's 1:56 h Running Move

Vauhti pysyi tasaisena eli molemmat kierrokset meni noin 57 minuuttiin. Keskisyke oli 164 ja ihan lopussa alkoi pohkeet tuntumaan siltä, että kramppi olisi tulossa mutta maali tuli ennen kramppeja.

Hyvin järjestetty tilaisuus - ainoa parannus mitä tuli mieleen olisi kello maalivaatteen / kaaren yläpuolella... Niin ja kuten aina matkalla tarjottava urheilujuoma oli aivan liian laimeaa...

Tänään on ollut Extreme Runista ja sen jälkeisestä saunaillasta johtuen snadisti halolla hakattu olo mutta eiköhän tuon fillarin aamulla saa taas liikenteeseen kohti töitä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti