Hiihtokausi ulkoilmassa on nyt puolentoista viikon mittainen ja siinä ajassa on kasaan saatu reilut 120 kilometriä pääsääntöisesti Oittaalla ja Paloheinässä. Uutena tuttavuutena tuli testattua Leppävaaran urheilupuiston kahden kilometrin latu, jossa lyhyenä arviona oli parasta pitkä hiihdettävä ylämäki ja huonointa hallimainen tykkilumi ko. mäessä... Jännä juttu sinänsä Oittaan viimeinen lumetus eli perus 2.6 lenkki kärsii yhtälailla tuosta huonosta lumesta kun taas aiemmin lumetetut on jostain syystä paremmin "kasassa" pysyvää laatua. Oittaa on siis nyt tilassa jos parkkiksen reunat kiertää niin matkaa tulee 3770m, Paloheinässä tiettävästi on edelleen se 2,8 kilsaa eli 1,8 + kilsan peltolenkki ja Leppävaarassa tasan 2 kilsaa...
Eli parempi kuin ei mitään mutta silti kaipaan noita luonnonlumilatujen tarjoamia mahdollisuuksia hiihtää paikasta a paikkaan b ja parhaassa tapauksessa eri reittiä takaisin ja saada jopa munkit ja mehut ostettua matkalla esim. Pirttimäen loistavasta ulkoilumajan kahviosta. Pitäisin välittömästi vapaapäivän jos mahdollisuus hiihtää Puolarmetsästä Solvallaan aukenisi. Se olisi 40 kilsaa ja siihen tosiaan saisi mahdutettua vaikka lounaan Pirttimäessä. Vaikea hahmottaa, että vastaavaa lenkkiä jaksaisi henkisesti vääntää Oittaan 3,7:lla...
Laadullisesti treenit on ollut liian lyhyitä liian korkealla sykealueella... Pitäisi rauhoittua mutta mun tahti esim. Oittaalla on se, että Pertsalla vaikka omasta mielestä en ole hyvässä kunnossa, ohitan 95% muista pertsan hiihtäjistä ja se tarkoittaa jatkuvaa ohittamista ja ohittaminen turhaan energian käyttöä...
Reilut 30 päivää Vasaloppettiin... Maksut maksettu ja lähtönumerot ja karsinat saatu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti