tiistai 13. elokuuta 2013

Barefoot kengät ja eka lenkki

New Balance Minimus MT00 

Tuollaiset tuli hankittua, kun alkoi kiinnostamaan mikä juttu tää barefoot juoksu on. Tokihan mulla oli jo ennestään Nike Free kengät mutta ne on mun mielestä lähempänä tavallista lenkkaria kuin barefoot kenkää. Nämä siis ovan New Balance Minimus kengät 0mm nousulla eli lättänät. Eilen pääsin niillä ekalle lyhyelle lenkille ja henkilökohtaisesti ekalle lenkille barefoot kengillä.

Tekniikkaan en siis ole hirveästi vielä syventynyt mutta pyrin juoksussa laskeutumaan pakiällä - normaalisti siis olen askeltanut kantapää edellä. Siis päkiällä ja ehkä ekalla lenkillä jopa liian korostetusti - välillä kuitenkin se kantapää sieltä hiipi esiin mutta keskittyminen auttoi tässä vaiheessa - joskus menee toi päkiäaskellus varmaankin luonnostaan.

Ensimmäinen huomio - vatsalihakset aktivoitui samantien kun liikkeelle lähti ja tuntemus normalisoitui noin 500m metrin jälkeen todennäköisesti sen vuoksi, että pohkeet alkoi hapottamaan. Juoksin varovasti päälle kolme kilometriä keskisyke 148 ja tahtina tasan 6min/km. Tuntui helpolta paitsi pohkeet, jotka väsähtivät jo tuolla matkalla ja nyt päivä lenkin jälkeen ovat helvetin kipeät todella pieneltä alueelta. Juoksin ilman sukkia mutta tuntui siltä, että vähintään ohuet sukat pitäisi olla.

Kokonaisuudessaan miellyttävä lenkki ja hyvä mieli. Selkä ei oireillut ollenkaan (mikä on ollut viimeaikoina valitettavan harvinaista herkkua) ja kun toi kipu noista pohkeistä vähenee niin uudestaan lyhyelle lenkille.

Tour De Helsinkiin kolmisen viikkoa... Seuraavassa postissa varmaan pyöräilyä maastosta ja maantieltä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti